Nyt jo melko isoksi kasvanut lapseni toivoi usein pienenä, että leikimme ja laulamme yhdessä Körö körö kirkkoon. Tämä lienee tuttu laululeikki monelle lapselle. Kerran hän halusi laulaa itse, mutta ei muistanutkaan laulusta kuin nuo ensimmäiset sanat. Nopeasti ja luovasti hän keksi siihen jatkoa: ”Körö körö kirkkoon, Lapin torin Pirkkoon.” 

Minusta tämä luovuus oli hienoa ja hauskaakin, joten nauroin sitä hyväntahtoisesti siinä leikin lomassa. Lapseni ei kuitenkaan nauruani sulattanut, vaan koki sen loukkaavana ja sanoi minulle tuimasti: ”Sitten kun mää muutun norsuksi, imen sut kärsään!” Tänä päivänä voimme nauraa tuolle tapahtumalle ja sanavalinnoille yhdessä, mutta voitte kuvitella, että silloin minulla oli naurussa pidättelemistä!

Huumori on monesti hankala laji. Me ihmiset olemme erilaisia, ja se, mikä on toisesta hauskaa, voi toisesta tuntuakin pahalta. On hyvä opetella nauramaan myös itselleen, mutta toisen tunteita ei saa koskaan vähätellä. Jos huomaa, että on loukannut toista tarkoittamattaan, voi aina pyytää anteeksi. Näin toiselle jää olo, että hänen tunteensa ovat tärkeitä.

Anni Kälkäjän kirjoittama pääkirjoitus on julkaistu Lasten polku -lehdessä 9/2022.

Kuva: Anu Tofferi