Totesimme tyttöni kanssa keväisenä iltana kotipihalla, että onpa kiva olla ilman kuulokkeita! Olimme molemmat kuunnelleet äänikirjaa, mutta ulkona emme raaskineet pitää kuulokkeita. Keskityimme kuuntelemaan tuulen huminaa, räkättirastaan räksätystä ja lokkien kirkaisuja.
Pelaatko sinä tietokoneella tai puhelimella? Kuunteletko äänikirjoja tai musiikkia? Katsotko videoita? Kuinka iso osa päivästäsi kuluu näihin? Meillä on huomattu, että jos me vanhemmat emme ollenkaan rajaisi lasten ruutuaikaa, se venähtäisi helposti tosi pitkäksi – saattaisipa ruudulla vierähtää joskus ihan koko koulupäivän jälkeinen aika.
Mitähän jäisi tekemättä, jos viettäisi koko illan ruudulla? Mieleen tulevat lasten omat tärkeät tehtävät: läksyt ja kotityöt. Ja kavereilla kyläily. Liikuntakin tuntuu usein työläältä ajatukselta kesken viihdyttävän pelin tai videon.
Pelkkä ruudun kautta eläminen ei tuo ihmiselle hyvää oloa, vaan melko usein sellaisen olon, ettei mikään tunnu oikein kivalta. Se vähän kuin turruttaa.
Oikeasti ihminen tarvitsee toisen ihmisen huomiota ja käyttöä koko ruumiilleen: myös käsilleen ja jaloilleen. Sekin on hienoa, kun voi haistaa ja maistaa asioita.
Miten tärkeää on jutella kotona yhdessä kaikesta – uskomisestakin – nauraa ja laulaa.
Katri Isopahkalan kirjoittama pääkirjoitus on julkaistu Lasten polku -lehdessä 6/2024. Kuva: Anu Tofferi
