Tutustu SRK:n lastentuotteisiin2020-03-05T12:58:12+02:00

Tutustu SRK:n lastentuotteisiin

Ihastuttava eläinmaailma

23. kesäkuuta 2021|

Luomakunnan ihmeitä Erkki Alasaarela Koko perheen luontokirjassa ihmetellään Jumalan luomistyön tuloksia – ihastuttavaa eläinmaailmaa. Mukana on tuttuja, yleisimpiä suomalaisia eläimiä, esimerkiksi hauki, sinisorsa, nokkosperhonen, kastemato, kettu ja lammas. Monipuolinen eläimistö esitellään luomiskertomuksen jaottelun mukaisesti vesien eläimistä lintuihin ja karjaeläimiin. Eläinten [...]

Omenaposki ja Nalle Karhunen

18. huhtikuuta 2021|

Äiti on hiljaa ja katselee ulos pimeyteen. Yötä kohti sää on pakastunut. – Nuppu, katso taivaan tähtiä. Jokainen niistä on erilainen. Meitä ihmisiäkään ei ole kahta samanlaista. Ikkunasta näkyvä taivas on kirkas ja täynnä erikokoisia, säteileviä valopisteitä. Nupun perheeseen kuuluvat [...]

Ketunpojat ja Jaguar-mies

26. marraskuuta 2020|

Sarjassa ilmestynyt aiemmin: Ketunpojat ja kätköviesti. Petrus oli kumartunut poimimaan puiden välistä jotain. Jotain, mikä välähti auringossa. Leo hengähti. Hän oli nähnyt tuon saman välähdyksen vain vähän aikaa sitten. Eikö ollutkin? Ja tuon saman mustan nahkarannekkeen. Petruksen kädessä lepäsi Jaguarilla ajaneen miehen [...]

Yhdessä – Kerhotyön tueksi -opassarjaan toinen osa

6. elokuuta 2020|

Yhdessä – Kerhotyön tueksi 2 -opas on jatko-osa Yhdessä – Kerhotyön tueksi 1 -oppaalle ja se on suunnattu toiselle kerhovuodelle. Opas koostuu a- ja b-osasta. Yhdessä 2a -opas sisältää uskontotuokioita. Yhdessä 2b -opas sisältää kaveritaitotuokioita, teematuokioita, askarteluohjeita ja -kaavoja toiselle ja kolmannelle kerhovuodelle, [...]

Taivaan Isän lahja (+ CD-äänikirja)

23. kesäkuuta 2020|

Taivaan Isän lahja on jatkoa Minne Taivaan Isä meni? -kirjalle. Alvar viettää vanhempiensa kanssa kesää mummolassa. Kaikki on hyvin, tai ainakin melkein hyvin, jos ei ota huomioon sitä että mummolasta puuttuu kavereita. Mutta kun Hilman ja Paavon pakettiauto kaartaa pihaan, [...]

Maisa ja Kerttu kesäseuroissa

4. kesäkuuta 2020|

Maisan ja Kertun kesäseuramatka välittää suurten kesäseurojen tunnelman kotiseuroihin. Tehtävien ratkaisija ja värittäjä rakentaa kirjan valmiiksi: tarina saa jokaiselta kirjan omistajalta oman ilmeensä. Kirja sisältää tarinan lisäksi erilaisia sokkeloita sekä väritys- ja piirrostehtäviä. Kirjan sisällön on suunnitellut Arttu Hartikainen ja [...]

Go to Top