Kiinnostava matkakertomus alakoululaisille

 – Isi, miksi on majakoita? Riku kysyi.
   – Ne on rakennettu laivoille ja muille merenkulkijoille merkiksi, missä kulkee turvallinen väylä, isä vastasi.
   – Mistä sen voi tietää? Siru uteli.
   – Majakka näyttää valkoista valoa laivaväylälle. Ja jos olet sivussa reitiltä, se näyttää punaista tai vihreää valoa, isä selitti.
   – Varsinkin ennen vanhaan, kun ei ollut karttaplottereita ja muita nykyajan laitteita, merellä oli usein vaarallista kulkea pimeässä, äiti lisäsi.
   Ajatusten ei saanut antaa liikaa karata moniin meren vaaroihin. Isä kertoi jonkun viisaan todenneen, ettei tarvinnut tietää sitä, mitä kareja on ympärillä. Sen sijaan tärkeää on tietää, missä turvallinen väylä kulkee.

Rikun perheellä on edessään jännittävä matka – kahden viikon purjehdus suviseuroihin. Matkalla yövytään saarissa ja mantereella, joissa kohdataan uusia asioita: majakoita, vanhoja kalastajia, eksyneitä lampaita ja paljon muuta. Välillä matkataan kovassa aallokossa, kareja väistellen kohti määränpäätä.

Kirjan on kirjoittanut Anna Myllynen ja kuvittanut Sirkku Saukonoja.

Voit tutustua kirjaan ja tilata sen SRK:n julkaisumyymälästä.