Viime perjantaina ehdotin autossa lapsille, että lähdettäisiinkö illalla kotiseuroihin. Takapenkillä oli hetken hiljaista, sitten viisivuotias vastasi, että ”no eei, tai no mennään vaan”. 

Minusta tuntuu tosi mukavalta, jos pienetkin lapset haluavat lähteä uskovaisten yhteisiin kokoontumisiin. Raamatussa kehotetaan uskovaisia pitämään yhtä ja rohkaisemaan toisiaan (Hepr. 10:25). 

Lastenkin on tärkeää päästä uskovaisten yhteyteen eli toisten uskovaisten seuraan. Uskovaiset voivat tukea toisiaan siinä, että säilyttäisiin uskomassa. 

Seuroissa ja pyhäkoulussa kuunnellaan Jumalan sanaa. Samalla siellä voi tavata toisia ja jutella uskomiseenkin liittyvistä asioista. Jumalan sanan kuuleminen ja toisten uskovaisten tapaaminen voi vahvistaa uskoa ja sitä tunnetta, että haluaa säilyä uskomassa. 

Seuroihin ja pyhäkouluun kannattaa pyytää myös sellaisia kavereita, jotka eivät ole kasvaneet uskovaisessa kodissa. 

PS. Lasten polun toimitus toivottaa siunattua isänpäivää! 

Anne Honkosen kirjoittama pääkirjoitus on julkaistu Lasten polku -lehdessä 11/2022.