Lasten polku 2/2019

Hyvinvointi koostuu monien asioiden tasapainosta. Jos syöt terveellisesti, mutta nukut liian vähän, voit voida huonosti. Samoin taitaa käydä silloin, jos liikunta ja ulkoilu jäävät liian vähälle.

Myös liika tietokoneella pelaaminen tai kännykän näprääminen aiheuttaa riippuvuuden tunteen lisäksi huonoa oloa ja päänsärkyä.

Toisaalta, vaikka me eläisimme kuinka terveellisesti, meillä voi silti olla jatkuvasti paha mieli. Ihminen on kokonaisuus, jonka kaikkien osa-alueiden on hyvä olla tasapainossa.

Mistä paha mieli tulee ja mitä sille voi tehdä? Elämässä tulee monesti vastoinkäymisiä: joku voi kiusata, voi sairastua vakavastikin, koulunkäynti ei onnistu tai kotona voi olla vaikeaa.

Kun on paha mieli, se kannattaa käsitellä jotenkin. Siitä kannattaa kertoa jollekin aikuiselle, kuten vaikkapa vanhemmille tai opettajalle. Ei ole sellaista asiaa, jota ei kannattaisi kertoa.

Tässä lehdessä puhutaan terveellisten elämäntapojen lisäksi anteeksiantamuksesta. Evankeliumi – se että saa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä – lohduttaa monessa tilanteessa.

Sirkka Lehto

Kuva: Pixabay