On adventin, eli odotuksen, aika. Odotus voi olla käsinkosketeltavaa; joulukalenterin luukku yksi kerrallaan, vähentyvät koulupäivät, kokoontumiset joulujuhliin ja pikkujouluihin.
Mutta mitä oikeastaan odotamme? On luonnollista ja ihan oikein odottaa joulun tunnelmaa, jouluruokia tai lahjojakin. Kaiken tämän keskellä on kuitenkin hyvä pysähtyä myös joulun sanoman äärelle.
Ajattelepa sitä, että vastasyntynyt Jeesus-lapsi oli ihan oikea, pikkuinen vauva. Ehkä olet saattanut joskus nähdä vastasyntyneen lapsen. Jeesus syntyi Betlehemissä eläinten talliin – aika erilaisiin olosuhteisiin vauvat täällä Suomessa nykyään syntyvät.
Tallista lähti liikenteeseen ihmeelliset tapahtumat, joita niitäkin oli odotettu pitkään. Uskovaiset ennen Jeesuksen syntymää uskoivat lupaukseen siitä, että maailmaan syntyy kerran Vapahtaja, syntien sovittaja.
Joulua vietetään tuon toteutuneen lupauksen muistoksi. Jeesuksen elämän ja kuoleman vuoksi me saamme uskoa syntimme anteeksi ja elää iloista ja vapaata uskovaisen elämää: aina muutenkin, ja myös joulun odotuksessa.
Siunattua Suomen itsenäisyyspäivää!
Ps. Olethan huomannut joulukalenterin lastenpolku.fi-sivustolla?
Milena Määttä-Lahtisen kirjoittama pääkirjoitus on julkaistu Lasten polku -lehdessä 12/2024. Kuva: Päivi Peltoniemi