Veljeni pieni tyttö kuoli. Yksi serkuista tuumasi, että nyt pappa pitää häntä sylissään taivaassa. Ajatus lohdutti meitä aikuisiakin.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että suru on usein aaltomaista: olo voi olla tyhjä, toisinaan vihainen, syyllinen tai kaipaava. Joinakin päivinä voi ilokin olla vieraana. Minulle on sanottu, että kaikki tunteet ovat luvallisia ja normaaleja.
Ihmiset surevat eri lailla. Jonkun tarvitsee puhua asiasta, toinen hakeutuu työhön ja tekemiseen. Erilainen tapa ei tarkoita, ettei toinen välittäisi tai kaipaisi yhtä paljon.
Kuolleesta puhuminen, hänen nimensä sanominen ääneen ja yhteisten muistojen jakaminen voivat auttaa. Jos puhuminen on vaikeaa, tunteita voi purkaa kirjoittamalla, maalaamalla, kuuntelemalla musiikkia tai liikkumalla.
Niin kuin pienellä serkkutytöllä, uskovaisen lohtu on siinä, että taivaassa on hyvä olla.
Sirkka Lehdon kirjoittama pääkirjoitus on julkaistu Lasten polku -lehdessä 11/2026. Kuva: SRK:n arkisto
