Olen aina katsonut kädentaitajia ihaillen. Oletko sinä nähnyt, kun joku neuloo oikein vauhdilla ja samalla keskustelee jonkun kanssa? Tai korjaa rikkoutuneen polkupyörän tuosta vaan? Kädentaitajatkin ovat saaneet lahjansa Jumalalta.
Pari kesää sitten mainitsin siskolleni, että minulla tekee aina joskus mieli neuloa. Edellisen kerran olin tehnyt kolmisenkymmentä vuotta sitten yläasteella villasukat. Siskoni on toiminnan nainen, ja puolen tunnin päästä huomasin olevani lankakaupassa ja villalankakassin omistaja.
Se oli kuin lankakärpäsen puraisu. Seuraava talvi meni neulepuseroa kutoessa. Ohjeet olivat mielestäni kuin hepreaa, mutta otin aina tarpeen vaatiessa videopuhelun siskolleni – ja taas jatkoin. Sain villapuseron valmiiksi, ja toisenkin. Nyt uskaltauduin neulomaan miehellenikin.
Vähän väliä ihmettelen: minä opin neulomaan!
Kokeilepa sinäkin tehdä jotakin sellaista, mitä et ole ajatellut koskaan tekeväsi. Minä muuten olen osannut kävellä käsilläni ja vieläkin seison päälläni ilman tukea. Luulinkin pitkään, että se olisi hurjinta, mitä opin.
Sirkka Lehdon kirjoittama pääkirjoitus on julkaistu Lasten polku -lehdessä 9/2023.
Kuva: Pixabay
