”Sirkasta ei kyllä koskaan tiedä, miten päin se tulee ovesta sisään”, kuulin äitini toteavan jollekin, kun sillä kertaa taisin pyörähtää pirttiin puolivoltilla.
Olen aina ollut liikkuvainen tyttö. Sellaisia sanottiin joskus poikatytöiksi. Lapsena hypin ja pompin milloin missäkin – mielipuuhaani oli rakennella esteratoja pihalla olevista maatalon koneista. Nyt mietin, ettei se tainnut olla ihan turvallista, kun esteenä oli karhimen piikit.
Viime aikoina olen ollut kiitollinen, että elin lapsuuteni silloin, kun sukupuolesta opetettiin koulussakin Raamatun mukaisesti. Silloinkin joku poika oli tyttömäisempi kuin toinen, toinen tyttö taas oli tyttömäisempi kuin toinen – hiuspompulaa myöten prinsessa. Minutkin hyväksyttiin tytöksi sellaisena kuin olin.
Ajattelen, että jos olisin elänyt lapsuutta tänä aikana, olisin voinut jäädä epäröimään, olenko tyttö lainkaan. Nyt aikuisena siitä ei ole mielessäni epäselvyyttä; Jumala auttoi ajan kanssa ymmärtämään, että olen ihan hyvä nainen tällaisenakin.
Sirkka Lehdon kirjoittama pääkirjoitus on julkaistu Lasten polku -lehdessä 5/2023.
Kuva: Pixabay
