Tiesitkö? Suomen ensimmäinen pizzeria perustettiin Haminaan vuonna 1961 . Sen perusti Italialainen keittiömestari ja merimies Giovanni Tedechi.

Tästä ohjeesta tulee kaksi pyöreää pizzaa.

 

2,5 dl lämmintä vettä

4 rkl ruokaöljyä

0,5 tl suolaa

puolikas tuorehiiva

vehnäjauhoja

 

Kaada ensin lämmin vesi kulhoon. Lisää öljy, suola ja murenna hiiva sekaan. Sekoita.

Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.

Anna taikinan hetki kohota liinan alla.

Kaulitse taikinasta leivinpaperin päällä ohut, pyöreä lätty.

Laita pohjan päälle ketsuppia tai tomaattimurskaa. Lisää seuraavaksi haluamasi pizzan ainekset. Tähän pizzaan on laitettu kinkkua, ananasta ja fetajuustoa.

Lopuksi päälle ripotellaan vielä juusto (tähän voi käyttää jääkaappiin jääneet juustojen jämät).

Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 min.

 

Herkutellaan lämpimänä.

 

Meri-Tuulia Myllykosken resepti ja kuvat on julkaistu Lasten polku -lehdessä 5/2021.